Viimeisen kymmenen vuoden aikana on Lahden ja Helsingin välille valmistunut moottoritie sekä
oikoratayhteys. Samaan aikaan Lahden seudulle on rakennettu uutta toimitilaa yli 400 000 m2,
josta puolet on liiketilaa ja puolet on teollisuus- sekä varastotilaa. Edelleen on suunnitteilla huomattavia hankkeita oikoradan varrelle, mm. uusi kaupunginosa Orimattilan Hennaan. Hennan uuden 850 hehtaarin työpaikka- ja asuinalueen yleiskaavoitus on käynnistetty.
Suunnitteilla olevat toimitilahankkeet painottuvat Lahden kaupungin etelä- ja itäosiin.
Lahden itäpuolelle Karistoon on rakenteilla uusi n. 40 000 neliön kauppakeskus, jonka veturiksi tulee
Citymarket. Eteläiseen Lahteen on vireillä kauppakeskus ja uutta liikerakentamista. Seudullisesti
tärkeän valtatie 12:en eli eteläisen ohitustien rahoitus on toistaiseksi auki, mutta suunnittelu
etenee.
Suomen Urheiluopisto Vierumäellä on laajentanut toimintaansa ja alueen vapaa-ajan
toiminnot ovat kasvaneet entisestään. Myös Nastolan Pajulahti on investoinut merkittävästi vapaa-ajan
liikuntatilojen rakentamiseen. (Lähde: Catella Property Oy, Markkinakatsaus 3/2010)